Nyt päästään tosi toimiin – tai sitten ei
Lauantai-illan tavoitteena oli saada kuviin C/2022 E3 (ZTF) -komeetta. Kaikki oli viimeisen päälle valmiina, kun säätiedotus lupasi alkuiltaan selkeää taivasta. Opettelin kiinnittämään järjestelmäkameran okulaarin kanssa kaukoputkeen ja käyttämään sitä pari vuotta sitten ostamani BackyardEOS-sovelluksen kanssa ja vieläpä yhdistämään tietokoneeni kaukoputken jalustan kanssa. Kaikki valmiina siis eli ei muuta kuin putki kameroineen päivineen parvekkeelle sojottamaan kohti pohjoista taivasta pelkästään parilla klikkauksella! Mutta kuten yleensä, nytkin iski totuus vasten kasvoja.
Ensimmäiseksi piti palautella mieleen EOS-kameran ja BackyardEOS-ohjelmiston käyttöliittymien käyttöä ja miten laittaa parhaat asetukset. Lopulta onnistuin saamaan ihan livekuvaa kamerasta suoraan tietokoneelle ja tarkennettua kuvan Lyyran Vega-tähteä kuvaamalla ja tarkentamalla sen niin pistemäiseksi kuin mahdollista. Tarkoituksena oli suorittaa AZ-GTi -jalustan kalibrointi Vegaa ja Ison karhun Mizaria käyttäen.
Tässä vaiheessa alkoivatkin vaikeudet. Mizar meni välillä piiloon pilviharson taakse ja valosaaste vaikeutti edelleen kohteen löytämistä. Viimein kun Mizar näkyi, alkoikin jalusta tökkiä ja automaattinen kalibrointi hukkasi itsensä parin sekunnin välein. Diagnosoinkin tämän oireen ladattavien akkujen tyhjentymisongelmaksi. Eli komeetta pitäisi löytää nyt perinteisellä käsipelillä.
Kun sitten aloin viimein haravoida taivasta, puuttui säiden herra peliin ja peitti pohjoisen taivaan paksulla pilvipeitteellä. Tämä seikkailu oli siis tässä ja komeetta saa vielä odottaa uutta kuvaajaansa.
Akut on nyt ladattu ensi kertaa varten. Pitää tästä lähin muistaa täyttää ne jokaisen käytön jälkeen. Seuraava havaintoikkuna säiden puolesta saattaisi olla torstai-iltana. Toivotaan parasta ja palataan sitten taas mahdollisesti asiaan.
Viimeksi muokattu 2.2.2023 15:31