Aurinkokuntamme mittasuhteet – kuinka niitä voi ymmärtää?
Kuulin joskus hyvän esimerkin havainnollistamaan eron miljoonan ja miljardin välillä. Sovellanpa sitä hieman tässä kirjoituksessa.
Lähdetään liikkeelle kaikkien ymmärtämällä ajan yksiköllä, sekunnilla. Sen pituuden voi jokainen laskea mielessään helposti. Jopa tuhat sekuntia onnistuu, sillä se on vain 16 minuuttia ja 40 sekuntia. Entäpä suuremmat luvut? Leikitäänpä hieman aikakäsitteellämme ja vaihdetaan etäisyyden mittayksikkö ajan yksiköksi.
Otetaan kuvitteellinen avaruusalus, joka kulkee vaatimattoman yhden kilometrin verran sekunnissa. Suuntaamme n. 400 000 kilometrin päässä olevaa Kuuta kohti, jolloin matka sinne kestäisi siis 400 000 sekuntia eli noin neljä ja puoli vuorokautta. Joskus on tullut ajallisesti istuttua autossakin kesälomalla yhteensä tuon verran. Täten miljoona sekuntia on 11,574 päivää eli yksi viikko ja 4,5 päivää päälle.
Lähdetään samalla nopeudella kohti Aurinkoa 149,6 miljoonan sekunnin päähän: Se onkin jo yli 1730 päivää eli noin neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta! Vaatii jo enemmän valmistautumista kuin pelkälle kesälomamatkalle lähtemiseen. Naapuriplaneettamme Mars taas on lähimmillään Maata noin 76 miljoonan sekunnin päässä, eli lähes kaksi ja puoli vuotta sekin.
Toinen tällä hetkellä hyvin taivaalla näkyvä planeetta on kaasujättiläinen Jupiter. Lähimmillään olemme sitä noin 587 miljoonan sekunnin päässä, joka vastaa 18 ja puoli vuotta! Lähestymme nyt alussa haettua miljardin sekunnin käsitettä matkalla kohti Aurinkokunnan ulkolaitoja.
Ja tässä se on: 1 000 000 000 sekuntia ~ 11574 päivää ~ 31,7 vuotta! Melkoinen ero siis miljardin (31,7 vuotta) ja miljoonan (1 viikko 4,5 päivää) välillä. Eikä päästy vielä edes Saturnukseen asti (1,2 mrd s).
Lisätehtävä: Lähin tähti Auringon jälkeen on 4,24 valovuoden päästä. Valolla kestää siis matkustaa sinne 4,24 vuotta, mutta montako vuotta sinne kestäisi hitaalla avaruusaluksellamme? Vastaus maalaamalla teksti alhaalta:
4,24 ly : 1 m/s = 4,01104E+13 s = 464 240 740,7 d = 1 271 892,44 vuotta
Viimeksi muokattu 4.2.2023 1:19