Komeetta näkyy auringonpimennyksen aikaan 2024

Komeetta näkyy auringonpimennyksen aikaan 2024
Auringonpimennys // Jongsun Lee

Tähtiharrastaja, tähtivalokuvaaja ja komeettojen pitkäaikainen seuraaja Dave Weixelman Kalifornian Nevada Citystä huomasi äskettäin, että Pons-Brooksin komeetta olisi havaittavissa auringonpimennyksen aikana vuonna 2024.

Weixelman kertoi Astronomy-lehdelle, että hän aavisti Pons-Brooksin olevan saavuttamassa perihelinsä vuonna 2024 mahdollisena paljain silmin nähtävänä komeettana. Eräänä päivänä hän piirsi komeetan sijainnin pimennyksen päivämäärän ja ajan mukaan käyttäen SkySafari-ohjelmistoa, asettaen katselupaikan eteläiseen Texasiin, jonka ylitse Kuun varjo kulkee pimennyksen aikaan.

Tällöin hän huomasi, että Pons-Brooksin komeetta sijaitsee taivaalla näennäisesti Jupiterin läheisyydessä ja noin 24,5 astetta pimennyksen peittämästä Auringosta. Tämä tarkoittaa sitä, että komeetta on mahdollisesti nähtävissä keskivaiheilla pimennystä kaukoputkella, kiikarilla tai kameralaitteilla.

12P/Pons-Brooksilla on hieman yli 70 vuoden kiertorata. 8.4.2024, jolloin pimennys tapahtuu, on vain kaksi viikkoa ennen kuin komeetta saavuttaa perihelin eli Aurinkoa lähimmän pisteensä kiertoradallaan. Tuolloin Pons-Brooksin komeetta sijaitsee noin 1,61 astronomisen yksikön päässä Maasta eli lähes 240 miljoonaa kilometriä meidän planeetastamme vastakkaisella puolella aurinkoa. Tämä on lähellä komeetan kirkkauden huippua, sillä se ei tule juuri lähemmäs Maata sen jälkeen, kun se on kiertänyt Auringon.

Vaikka Maan ja komeetan sijainti toisiinsa nähden ei ole aivan ihanteellinen pimennyksen aikana, nykyiset ennusteet viittaavat siihen, että Pons-Brooks näyttäytyisi noin 5. magnitudin kirkkaudella. Komeetat ovat kuitenkin arvaamattomia ja ennusteet voivat mennä pahastikin pieleen kumpaankin suuntaan. Olettaen, että Pons-Brooks käyttäytyy odotetusti, ”riippuen komeetan todellisesta kirkkaudesta pimennyksen aikana, komeetta voi olla nähtävissä tai sitten ei kiikareilla”, Weixelman sanoo.

Valitettavasti auringonpimennys ei näy Suomessa, mutta Avaruutiset seuraa tämänkin komeetan sekä pimennyksen lähestymistä.

Viimeksi muokattu 12.3.2024 7:29