Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS): komeettajahdin onnistunut päätös

Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS): komeettajahdin onnistunut päätös
Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS) Oulun Rajahaudassa 15.10.2024 klo 20.16 //avaruutiset

Lähdimme etsimään komeettaa ja onnistuimme. Tsuchinshan-ATLAS on viimeinkin ikuistettuna omaan digiarkistoon.

Illaksi 15.10.2024 oli luvattu selkeää säätä ja niinpä lähdimme ajelemaan kohti Toppilansaaren rantaa, josta on tunnetusti hyvät näkymät länteen päin aavalle Perämerelle.

Saavuimme paikalle noin hieman ennen klo 19 ja huomasimme heti, että emme olleet yksin. Läheinen parkkipaikka oli lähes täynnä autoja. Kylmästä tuulesta välittämättä ihmiset olivat lähteneet samoissa ajatuksissa liikkeelle.

Epätoivo alkoi jo hiipiä otsalohkoon, kunnes siinä taivasta iPhonella räpsiessäni huomasin, että yhdessä kuvassa näkyi kuin näkyikin komeetta ja sen himmeä pyrstö. Kello oli 19.29.

Komeetta C/2023 A3 Toppilansaaressa 15.10.2024 klo 19:29 //avaruutiset

Taivas alkoi pimentyä ja takanamme myös Kuu nousi lähes täytenä valaisemaan maisemaa. Kuun vieressä näkyi myös Saturnus, mutta mielenkiintomme oli tällä kertaa muualla. Räpsin kuvia minkä ehdin ja puhelimen akkumittarikin alkoi näyttää jo punaista. Kuvista tuli kuitenkin aina vain parempia. Myös revontulet loivat omaa tunnelmaansa pohjoistaivaalla.

Revontulia Toppilansaaressa. // avaruutiset
C/2023 A3 Toppilansaaressa 15.10.2024 klo 19.54 // avaruutiset.fi

Välillä piti käydä autossakin lämmittelemässä, mutta se ei haitannut, sillä komeetta alkoi näkyä sen jälkeen myös paljain silmin paremmin. Pyrstö kuitenkin erottui parhaiten puhelimella 3-10 sekunnin valoitusajoilla otetuilla kuvilla. Otin vielä viimeiset kuvat sillä mielellä, että parantelen niitä kotona kuvankäsittelyohjelmalla, jotta saisin paremmin kirkkauseroja näkyviin. Sitä ennen piipahdin kuitenkin vielä Rajahaudan uimarannalla katsomassa, miltä siellä näyttää. Ja kyllähän se kannatti käydä sielläkin pari räpsäisyä ottamassa.

Komeetta C/2023 A3 Oulun Rajahaudassa 15.10.2024 klo 20.15 // avaruutiset

Lopulta kotona kuuman kaakaon ja parin leivän jälkeen siirryin koneen ääreen ja valitsin parhaat otokset GIMPiin pikakäsittelyä varten. Laitetaan ne vielä tähän loppuun.

Komeetta C/2023 A3 Oulun Rajahaudassa 15.10.2024 klo 20.16. GIMP // avaruutiset
Komeetta C/2023 A3 Oulun Rajahaudassa 15.10.2024 klo 20.16. GIMP // avaruutiset
Komeetta C/2023 A3 Oulun Rajahaudassa 15.10.2024 klo 20.18 // avaruutiset
Komeetta C/2023 A3 Oulun Rajahaudassa 15.10.2024 klo 20.18 // avaruutiset
Komeetta C/2023 A3 Toppilansaaressa 15.10.2024 klo 19.54. GIMP // avaruutiset
Komeetta C/2023 A3 Toppilansaaressa 15.10.2024 klo 19.54. GIMP // avaruutiset

Viimeksi muokattu 15.10.2024 22:48