Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS) näkyy vieläkin!
Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS) on ollut syksyn kohokohta taivaan tarkkailijoille. Sen näkyvyysikkuna on kuitenkin ollut kuitenkin meille vain parisen viikkoa, joista vain muutaman päivän ajan komeetan on voinut nähdä paljain silmin.
Nyt onkin viimeiset hetket, jolloin komeetan voi nähdä. Jopa kiikareilla komeetan löytäminen voi olla haastavaa. Hieman yllättäen parhaaksi jokapaikan havaintovälineeksi onkin osoittautunut Avaruutisankkurin käytössä oleva parisen vuotta vanha iPhone 13.
Aurinko oli laskenut parisen tuntia aiemmin, kun päätimme lähteä käymään läheisellä uimarannalla, jossa on riittävän pimeää muuhunkin tähtitaivaan havainnointiin. Oman lähiseudun pimeät paikat on helppo tarkistaa mm. Light Pollution Mapista.
Saavuimme paikalle ja tarkistin Night Sky-ohjelmalla komeetan sijainnin. Paljaalla silmällä ei näkynyt yhtään mitään, mutta yllätyksekseni puhelimella suoritettu kuvaus 10 sekunnin valotusajalla toi näkyviin tutunnäköisen taivaankappaleen.
Räpsin muutaman kuvan nojaten samalla rannalla olevaan pukukoppiin pitääkseni kädet vakaana. Kotona säätelin kuvia hieman GIMPillä ja kyllähän noista ihan somekelpoisia tuli.
Illalla katselinkin ennen nukkumaanmenoa, että pitää hakea Verkkokaupasta puhelimelle tripodi. Sen avulla saisin muitakin taivaankappaleita ja -ihmeitä ikuistettua, kunhan olen vain ensin tutustunut NightCap-sovelluksen käyttöön.
Toiveita on, että tämän komeetan näkisi vielä ainakin kerran, ennen kuin se katoaa jälleen kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi kauas komeettapilveen.
Mikä Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan–ATLAS)?
Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan–ATLAS) on pitkäperiodinen komeetta, jonka löysivät tammikuussa 2023 Tsuchinshan-observatorio Kiinassa ja ATLAS-teleskooppi Havaijilla. Komeetta ohitti Auringon syys-lokakuussa 2024 ja sen kirkkaus saavutti ennustetun huippunsa, jolloin se näkyi paljain silmin monissa osissa maailmaa. Vaikka kirkkauden arvioiminen etukäteen oli haastavaa, komeetta tarjosi upean näytöksen, etenkin niille, jotka pystyivät tarkkailemaan sitä selkeässä yötaivaassa. Sen liike Aurinkokunnan sisäosien läpi herätti suurta kiinnostusta niin tähtitieteilijöiden kuin harrastajienkin keskuudessa.
Viimeksi muokattu 24.10.2024 11:39